Päiväkirja

5.1.2019 kirjoittanut Bella

Fagerholman kouluratsastuskilpailut, heC

Patistin parhaani mukaan Sammya liikkumaan eteen. Ruuna totteli työtä käskettyä. Kaikki sujui loistavasti ja olin juuri siirtymässä laukkaan - kunnes ruunani pysähtyi aivan paikoilleen. Yleensä niin rohkea hevonen oli kauttaaltaan jännittynyt ja itsekin hieman panikoituen ihmettelin, mikä sille tuli. Samalla hetkellä tajusin, mikä oli syynä. Kiljaisinkin lopulta itse kovaan ääneen: " HIIRI!"
Sammy onnekseni seisoi nyt hievahtamatta paikallaan, koska se oli selkeästi tajunnut, ettei otus ollut sille vaaraksi - jokseenkin sen korvat vain kääntyivät luimuun kiljuntani johdosta. Koko maneesillinen ihmisiä katseli minua, osa tirskuen. Toivuttuani järkytyksestä jatkoin muina naisina rataani, patistaen naama pinkkinä ruunani siirtymään laukalle - saattoi tosin olla, että ratamme ei kovin hyviä pisteitä saisi.

1.1.2017 kirjoittanut Julia

Tervehdin tuomareita ja sain lähtömerkin, jonka jälkeen Sammy hypähti lennokkaaseen laukkaan. Ohjasin ruunan ensimmäiselle, hemmetin isolle esteelle, että ihan mahaa kouraisi. Ehkä otin muutaman liikaa, ehkä en, mutta hirveältä se tuntui. Samoin kuin ajatus, etten muistanut yhtään, kuka se minun elämäni rakkaus oli aamuviideltä liian monen mäkäräisen jälkeen.
"Oho", sain vain suustani kuin Sammy hipaisi okserin puomia. En ollut keskittynyt miltei yhtään rataan, ja sillä se tuntuikin kuin olisi ollut auton ratissa. Ei kun..
Koin pieniä muistinpalautumisia varsinkin isoilla esteillä, ettei se salarakkaani mikään ihan tuntematon ollutkaan. Painoin silmät kiinni silkasta häpeästä ja ylitimme Sammyn kanssa viimeisen esteen. Puistattelin tuskanhikeäni aplodejen saattelemana ja ohjasin pärskähtelevän Sammyn ulos radalta. Ulkona vastassa oli koko Vaahterapolun hoitajakaarti ottamassa ratsuani vastaan.
"Eikai oo oloja?" Inna kysyi ja minä käskin hänen olemaan vaiti.
"Okei, kultsi", hän nauroi ja juuri sillä hetkellä muistinkin IHAN kaiken. Eiii, eiei ei... Hyppäsin pikaisesti ruunan selästä alas, miltei Innan syliin ja raahasin tämän kauemmaksi.
"Uskallakin puhua tästä mitään, mä en haluu tietää yhtään mitään, mitä mä tein", sanoin parhaalle ystävälleni, joka vain nauroi epätoivoiselle morkkikselleni.

11.12.2016 kirjoittanut Julia

11.12.2016 RKM - 2. osakilpailu Yläkokossa
"Sehän meni hienosti!" Mila kannusti kun poistuin Sammyn kanssa kouluradalta.
"Emmä tiiä.. Ei niin hyvin kun Innalla ja Annalla", sanoin ja Mila kohautti harteitaan. Sammy pärskähti tyytyväisen oloisena ja roikotti päätään, vaikka oli ollut kuin rautakanki koko radan ajan. Jo verkassa huomasin, ettei ruunalla kyllä tänään koulumestaruutta voiteta, mutta kävimme kuitenkin radalla. Palkintojenjaossa Inna ja Veera saivat tänään ruusukkeet koulupuolelta.
Toivotin onnea ensimmäiseen esteluokkaan osallistuvalle Noralle, joka oli ollut tyytyväinen ratsuunsa koko päivän. Ilmeisesti Venna oli nähnyt vanhoja heppakamujaan ja luullut pääsevänsä takaisin 'kotiin'.
"No, mikäs mielen noin synkäksi vetää?" Inna sanoi ja tökkäsi minua kahviossa kädellään.
"Ei mennyt rata hyvin ja mulla on aivan kamala nälkä", sanoin ja ahmin kahvia sekä pullaa niin, että jaksaisin vielä muutaman tunnin heppailla. Inna vaikutti sangen tyytyväiseltä, ja saikin olla. Anna oli tehnyt todella hyvän suorituksen. Toki hänen mielialaansa kohensi myös tämä salaperäinen mies, joka kannusti naista tekstiviesteillä..
Kahvit juotuani puin jälleen kisatakin päälleni ja kipitin hevoskuljetusautolle, jossa meidän poppoo odotti ratsastusvuorojaan. Itse kilpailin vasta viimeisessä luokassa Rasmuksen ja Innan kanssa. Mila jakeli ratsastusohjeita nuorimmille, kun taas me saimme pärjätä omillamme.
Kello tikitti nopeasti ja lähdimmekin verkkaamaan hevosiamme miltei samaan aikaan. Rasmus ja Kusti tulivat jo melkein toimeen, Innalla ja Annalla ei ollut ongelmia ja Sammy hyppi allani kuin mikäkin kenguru. Sammy oli juuri sellainen hevonen, että se keräsi kierroksia pakkasesta, eikä -20 asteen pakkanen auttanut yhtään asiaa. Verkkahypyt sujuivat kuitenkin ihan siedettevästi, joten uskalsimme lähteä suorittamaan rataa. Vaikka kaikki esteet tulisi alas, aioin jatkaa loppuun asti.
"Seuraavana viimeinen ratsukko Vaahterapolun ratsastuskoulusta, Julia Luoti ratsullaan Sammy Wii!" kaikui maneesissa ja minä tervehdin jo tuomareita. Mitä nopeammin tämä oli ohi, sitä parempi. Sammy lähti pehmeään laukkaansa ja tuuppasin siihen kokoajan lisää vauhtia. Ruuna hyppi yllättävän siistin radan, okserilla hieman pelotti sen puolikas askel, mutta sitä myöten pääsimme nopeammin maaliin. Raikuvien aplodejen kera poistuimme radalta, jonka valtasi jo seuraava, yksi viimeisimmistä ratsukoista.
"Hei sehän meni ainakin hyvin!" Mila kehui ja minä nyökyttelin.
"Noo, saatiin ainakin puhdas rata", nauroin ja hyppäsin alas ratsuni selästä. En kuitenkaan kerennyt ajatella asiaa sen koommin, kun tulokset olivat jo selvillä.
Ensimmäisistä luokista ei herunut meille voittoja tai sijoja, mutta Mila oli tyytyväinen, vaikka Goljat olikin heittänyt Saran alas selästään..
"Ja viimeisen luokan tulokset. Ajat olivat hyvin tasaisia mutta pieniä, sadasosasekuntin eroja kyllä löytyi. Voitto meni kuitenkin tänään Vaahterapolkuun!"
Minä taputin ja oletin Innan ja Annan pääsevän palkintopallille.
"Onneksi olkoon, Julia Luoti ja Sammy Wii!" Raikui kaijuttimista ja minä mykistyin. Mitä ihmettä?
"No, mitä sä ootat, mee jo!" Mila hoputti vieressäni ja yritti puntata minua jo Sammyn selkään. Vieläkään en uskonut sitä todeksi mutta kun sinivalkea ruusuke ripustettiin Sammyn suitsiin, olin perillä mitä olimme saavuttaneet. Ei ainakaan tultu kakkosiksi niinkuin Saara Aalto!
Kunniakierrosten jälkeen oli aika pakata hevosia autoon. Mila ei malttanut pysyä housuissaan, kun olimme tänään kirineet sijoille monessa eri luokassa. Olipahan kerrankin jotain kerrottavaa taukotuvassa!